lauantai 13. lokakuuta 2012

21. BLOGIN LOPETUS JA UUDEN ALOITUS

Päätin nyt lopettaa tämän blogin, koska yksinkertaisesti en keksi tarpeeksi asiaa Mintusta. En oo kuitenkaan lopettamassa bloggailua, vaan lopetan vain tämän ja siirryn uuden blogini Ikuinen poniratsastaja puolelle kirjoittelemaan. Sinne ilmestyy siis juttua aika lailla kokonaisvaltasesti mun heppaelämästä, eniten tietenkin Mintusta sekä uudesta vuokraponistani Pojusta.


Tuonne pyrin kirjoittamaan useemmin ja pitämään postausintoa yllä. Innostus pysyykin varmasti pidempään, koska en kirjoita vaan yhdestä ponista vaan voin kirjottaa vähän enemmän fiiliksellä. Jos ootte tykännyt tästä blogista, niin voitte siirtyä tuonne uuden blogin puolelle, koska siellä kirjotukset jatkuvat samaan tapaan kuin täällä, mutta vain vähän erilaisella kaavalla!

Pahoittelen vielä, että tämän blogin jutut jäivät näin lyhyeen, mutta en tätä blogia kuitenkaan poista, vaan vanhoja juttuja saa kyllä tietenkin halutessaan tulla aina lukemaan.

Viimeisen kerran vielä T&M

perjantai 5. lokakuuta 2012

20. VALKKUJA JA ESTEITÄ

Enpä oo taas pitkään aikaan päivitellyt, kun ei oo ketään ollut kuvailemassa kiitos ihanien kelien! En ole ehtinyt muutenkaan mennä Mintulla kuin kerran tai kaksi viikossa, koska nyt on ollut niin paljon menoa. Muutama viikko takaperin torstaina menin ilman satulaa ja tehtiin ihan perusjuttuja, aika kevyttä, ravissa pysähdyksiä, ympyröitä ja laukkaa mentiin aika lailla ponin ehdoilla.

Viime torstaina meillä oli valmennus ja jumppailtiin vähän ponia, ratsastettiin eteen alas ja taivuteltiin oikein reilusti ulos ja sisään. Aluksi poni oli vähän jäykkä, mutta parani pikkuhiljaa. Laukassa poni oli taas tosi jäykkä ja valmentaja päätti kokeilla vähän, että millanen se on. Ravissa Minttu kulki tosi nätisti, mutta laukkaa se ei suostunut nostamaan ulko-ohjan tuntumalla ja vastusteli muutenkin minkä kerkesi.

Kun hyppäsin takasin selkään, poni oli tosi kivan tuntunen, oikeesti käytti selkäänsä ja oli ulkoavuilla. Varmaan parasta ravia mitä Minttu on tähän mennessä näyttänyt, en meinannut malttaa lopettaa kun oli niin huippu! Eipä jäänyt harmittamaan tuo laukka oikeestaan yhtään, kun oli niin super loppuraveissa!

Tänä tiistaina meillä oli taas valmennus ja yritettiin saada Minttua mahdollisimman pyöreeksi eteen alas ja ihan hyvin se onnistuikin. Tehtiin ympyrällä ulos ja sisään taivutuksia taas parempi kuin viimeksi. Laukkaa ei hirveesti väännetty, koitettiin taas että jos myötäis, mutta ehei, joten ei alettu tappelemaan siitä sitten sen enempää.

Keskiviikkona oli hyppypäivä ja tuunattiin esteet tollasiks maanläheisimmiks. Hypyt suju ihan ok, muutama tiputus ja kielto tuli kun en antanut tarpeeksi kättä, mutta asiaan yritetään tehdä parannusta! Tein päivästä videokoosteen, kun kuvia ei pystynyt enään ottamaan hämärän takia.


T&M

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

19. ONNISTUNEET ESTEKISAT

Lauantaina meillä oli estekisat sandbackassa, eli samalla tallilla missä Minttu oli ylläpidossa mulla kesän. Mentiin 50cm ja 70cm. Kisat alko vasta 11 ja meidän luokka 11.30 ja oltiin edellisenä iltana laitettu suurin osa kamoista valmiiksi, niin ei ollut mitenkään kauheen aikainen herätys.

50cm oli niin, että ensin starttasi hevoset ja sitten vasta ponit, me oltiin Mintun kanssa vasta ihan luokan loppupäässä. Minttu oli jo verkassa tosi hyvä, päätin jo siinä vaiheessa että tänään ei sitten aikanaa kisat kariudu siihen, että poweria puuttuis. Verkassa hypyt oli ihan ok ja kun lähettiin radalle ni oli onneks eteenpäinpyrkivä poni alla.

Radalla Minttu oli aivan huippu, käänty tosi hyvin ja eteni koko ajan! Puhdashan radasta tuli ja siinä vaiheessa olin jo niin tyytyväinen poniin, että kun kuulin että tultiin toiselle sijalle, niin eipä sitä hymyä kukaan saanu hetkeen pyyhittyä mun naamasta. Kukaan viimesistä ratsukoista ei sitten kiilannut meijän edelle, joten palkintojenjakoon vaan ja sinine ruusuke suitsiin!


70cm ennen otin vaan muutaman hypyn, ettei poni ehtis väsyä ja radalla taas poni oli aivan super, korkeus ei tullut ollenkaan ongelmaks ja vaikka osalle esteistä tuli vähän huonot paikat niin yli vaan mentiin puhtaasti. Kun poni oli niin hyvä perusradalla niin painettiin sitten vähän kaasua myös uusinnassa ja kaikki meni tosi hyvin, mutta sitten vikaa estettä ennen aloin vähän ahnehtimaan ja tulin turhan vinosti siihen ja poni tuli pohjaan ja puomit mukaan. Harmi sinäänsä, mutta kun rata oli muuten niin hyvä, että ei kyllä parempaa olis voinut odottaa tai edes ajatella toivovansa, niin tyytyväisiä todellakin oltiin! Oltiin sitte 70cm toisia ei-sijoittuneitta ja jos vika este ois pysynyt kannattimilla niin oltais napattu siitäkin toinen sija!


Ennen ei siis olla Mintun kanssa sijotuttu estekisoissa, että poni yllätti aivan super positiivisesti! Kotona sai kyllä niin paljon nameja ja leipää, ettei hetkeen oo saanu ja eiköhän poni muutenkin tiennyt onnistuneensa aivan superisti. Ei voi muuta sanoa, kun että jäi tosi hyvät fiilikset tästä päivästä ja uusia kisoja vaan kattomaan!







Kaikki kuvat c. Oona!

Oona ei ehtinyt jäämään kuvaamaan 70cm, mutta löysin tuolta > http://nne.kuvat.fi/kuvat/2012/Harjoitusestekilpailut+15.9./ kuvia, käykää kattomassa jos kiinnostaa, en jostain syystä saa kopioitua nykyään enään mitään kuvia kuvasivuilta...

T&M

lauantai 15. syyskuuta 2012

18. RIIMULLA PELTOILUA

Tiistaina mulla ei oikeestaan ollut mitään hajua, että mitä voitas tehdä Mintun kanssa. Päätin sitten ihan extemporee mennä pellolla, ensin ihan suitsilla ilman satulaa ja sitten vaihtaa riimuun. Ensin menin siis suitsilla ja katoin, että perustoiminnot pelaa ja että poni vertyis kunnolla. Otin myös vähän laukkoja ja sitten vaan riimu päähän. Poni toimi tosi hyvin, ei kyseenalastanut mun apuja kertaakaan ja oli muutenkin tosi mukava. Mentiin siinä sitten ihan vaan laukkaa ja ravia ympäri laitsaa, ei mitään kummosta. Mun kaveri Janika oli kattomassa ja kuvailemassa, joten tuli myös kuvia tältä päivältä!










Tänään (eilen) mentiin koulua vähän silleen ilman mitään ideaa, kunhan nyt jotain kentällä pyörittiin. Tehtiin laukassa sitten puomin päällä vaihtoja, jotka ei kyllä onnistunu mitenkään niin hyvin kun viimeks, tuli kai vaan kaksi puhdasta vaihtoa, vaikka tehtiin niitä aika pitkään, ehkä se on sitten vaan reenii reenii. Menin vielä loppuun ilman satulaa hetken ja yritin tehdä niitä vaihtoja niinkin, mutta eipä ne sen paremmin onnistunu. Keli oli ihan järkyttävä, koko ajan sato enemmän tai vähemmän, joka ei kyllä innostanu sen enempää paiskimaan töitä. Mun kaveri Petra oli mukana ja yritti kyllä kuvata, mutta keli ei sitten sallinut, joten tältä päivältä ei sitten oo kuvia.

Huomenna (tänään) sitten kisoihin, toivottavasti kenttä ois semmosessa kunnossa, että kisat voidaan järjestää... Lähtölistoissa luki että lähettäis 50cm toiseksi viimesenä, siinä on ensimmäisenä hevoset ja vasta sen jälkeen ponit, kivaa vaihtelua! 70cm ollaankin sitten ekoina, joten siinä välissä ei ookkaa sitten hirveesti aikaa, toivonmukaa ois sama rata molemmissa nii ei tarvis itteensä enempää sekottaa.

T&M

tiistai 11. syyskuuta 2012

17. ESTEKISAT UOTILASSA

Tällä viikolla ollaanki sitte unohdettu tuuppailut ja keskitytty enemmän estepuoleen ja chillailuun. Keskiviikkona hypättiin silmällä pitäen eilisiä kisoja ja ei voi muuta sanoa kun että Minttu oli aivan huippu, mitä nyt välillä nappas ne tuuleen lentävät puomit mukaansa. Poni oli tosi reipas ja tarkkaavaine, jos toin sen hyvään paikkaan ni ei kyllä tullu mitään ongelmia. Hypättiin lopuks jotain 70cm rataa, joka meni tosi hyvin. Radan jälkeen mentiin vielä yksittäisenä vähän isompaa kun poni oli ollu nii hyvä ja hypättiin sitte metriä, isommastaki päästiin yli, mutta ite kun suussa olin kiinni niin puomitha sieltä alas tuli.

Lauantaina menin Mintun vaan kevyesti joku 30min ilman satulaa, poni oli tosi hyvä, vähän vastusti pohjetta, mutta parani loppua kohden. Tehtiin puomin päällä vaihtoja ja yllättävän monesti vaihto tuli iha puhtaasti! Poni tykkäs hirveesti, innostu tosi paljon tosta tehtävästä, varmasti tehään tässä joku päivä uusiks kun olis kiva saada ne vaihdotki sujumaan. Loppuraveissa poni oli taas aiva huippu!

Sunnuntaina meillä olikin sitten tän kauden toiset estekisat ja luokkina 50cm ja 60-70cm. Kisat oli siis Uotilassa ja ajetiin sinne noin 40 min. Meillä oli ihan reippaasti aikaa ennen mun ekaa luokkaa ja käppäiltiin siellä sitten ympäri pihoja, pakko sanoa että ihan sairaan ihana se tallialue, jotenki tosi kodikas, haha! Verkkaan varattiin okeestaan just sopivasti aikaa, mutta pohja oli niin raskas, että poni vähän väsy jo siinä. En ottanut montaa hyppyä, ettei enempää päässy väsymään.

50cm luokassa arvostelu oli 367.2, eli perusradan jälkeen piti jäädä volttaamaan ympyrälle ja saada uusi lähtömerkki. Mä tietysti menin sitten ryssimään tän ja luulin että 8. este olis perusradan viimenen (viimenen olikin siis 7. este), niin en sitten tiiä, että sainko hylyn vai hyväksytyn uusinnasta... Nojoo, rata kumminkin jatkettiin loppuun tuomarin antaessa uuden lähtömerkin ja uusinnasta tuli 1 este alas, iha oma virhe, ristilaukalla pohjaan ni ei mitään jakoa sitten ollut siinä. Oon kuitenki ihan tyytyväinen tohon rataan, oisin kyllä voinut vähän siistimmin ratsastaa.


60-70cm poni oli jo ihan rätti ja radalta tuli 2 estettä alas perusradalla, taas se sama este mikä tuli 50cm ja sitten sarjan a-osa, jäin pitämään siihen liikaa ja sitten ei tullut hyvään paikkaan ja kai siinä oli jo ponikin sen verran kaikkensa antanut, ettei enään tilannetta lähteny pelastamaan. Tähän rataan en oo ihan niin tyytyväinen, harmittaa kun korkeudessa ei ois sinäänsä ollut mitään ongelmaa, mutta pitäs vaan enemmä kattoa niitä paikkoja ja ponille saada tarkkuutta niihin jalkoihin, pikkuhiljaa tässä edetään.


Pakko kyllä sanoa, että oli hyvin järjestetyt kisat, halpa ja hyvä buffa, kivat radat ja ajantasalla oleva kuulutus! Tuonne voitas mielellään mennää uudestaankin, jos sopivia luokkia löytyy. Olisin päivittänyt aikasemmin, mutta kuvien kanssa tuli vähän ongelmia, joten siksi vasta nyt. Kuvat siis c. Liisa, laatu meni huonoksi fb:n takia, pahoittelen!









T&M

maanantai 3. syyskuuta 2012

16. UUSI ULKOASU JA VALKKU

Torstaina mun kaveri Petra tuli Mintulle mukaan ja tarkotus oli ihan vaan mennä sileällä. Mä alkuverkkasin ponin, tein pysähdyksiä ja yritin koota ja vähän saada sitä venymään, ja sittenkun poni oli hyvä, niin Petra sai testata ponia. Oon nyt antanu muuaman mun kaverin testata ponia (tietenkin Minnan luvalla), jotta joku osais vähä sanoa siitä laukasta jotain tai tietysti ylipäätään ponista. Petrakin sano, että eipä kuvitellu Mintun olevan yhtään semmonen, mitä se on, en sitten tiiä mihin viitaten!

Nää sankarit oli kuvannu yökuvauksel, joten vähiten tärähtänyt tässä! :D

Petra ja Minttu, venyy!

Innostuttiin sitten laittamaan Petralle pieni estekkin ja pääs vähän testaamaan, että millanen tuo otus on esteilläkin. Sen jälkeen mä hyppäsin takasin selkään ja vielä jatkoin sen laukan kanssa, loppuu kohden sain sisäpohkeen paremmin läpi ja tuntu, että oli jotain otetta siihen poniin. Mäkin sitten vielä loppuun hyppäsin muutaman kerran sen pystyn ja sitten lopeteltiin.

Eilen meillä olikin sitten vähään aikaan valmennus ja se meni aika vaihtelevasti. Poni oli hirveeeen hidas pohkeelle ja vaikka mulla oli kannukset jalassa, niin ei meinannu millään kuunnella. Välillä oli neidillä mielipiteensä raippaankin! Tehtiin semmosta kulmatehtävää ekana käynnissä, sitten ravissa. Tehtävän idea oli siis saada ulkoavut käyttöön, kutsutaan kuulemma Kiran aakkosiksi.



Otettiin myös kulmatehtävässä nostoja ja varsinkin ensimmäinen onnistui ihan superhyvin, eipä oo pitkään aikaan niin hyvin ponnistanut tuo otus laukalle. Loppuun vielä ravailtiin ja poni oli ihanan rento ja letkeä, valmentaja kehui sitä ravia tosi hyväks! Jäi ihan hyvät fiilikset tosta valkusta, pitäs sitten jaksaa tehdä noita kulmia itsenäisestikkin...

Tänä sunnuntaina meillä on Uotilassa kisat, mennään 50cm ja 60-70cm, pitkästä aikaa esteitä wuhuu! Tällä viikolla ois myös tarkotus mennä maastoilemaan ja tuulettua vähän muutenkin tosta koulupuolesta, kun ollaan sitä niin kovasti nyt hinkutettu. Ollaan nyt Mintun kanssa opeteltu myös erilaisia temppuja, jossain vaiheessa kun ne sujuu vähän paremmin, niin voisi tänne niistäkin laittaa vähän materiaalia!

Ulkoasukin ja sivut on nyt uusittu, käykääpäs kattomassa jos kiinnostaa!

T&M

sunnuntai 26. elokuuta 2012

15. PINKKI PONI

Torstaina Oona tuli Mintulle mukaan ja päätettiin laittaa poni ihan pinkiks, oli varmaan muuten eka kerta ku näin tein, ponilla oli siis pinkit pintelit, otsapanta ja huopa. Mulla sattu sitte vielä itellä olee about samansävystä päällä, niin oli sitten oikeen sävysävyyn! Ratsastus veny aika pitkäks ku heitin Oonanki yhessä välissä sinne testaamaan ponia, ei kuulemma ollut ihan semmone mitä oli tottunu ridaamaan, mutta voi kun pikkuminttu kulki hienosti! Sen jälkeen poni oli kyllä niin semmonen pehmee, ettei ennen oo ollu, sen jälkeen tajusin myös ratsastaa ponia oikeesti pohkeelta ohjalle ja se tuntu iha super hyvältä.

Ravissa tehtiin siirtymisiä, jotka onnistu tosi hyvin, ku poni oli avuilla oikeesti. Laukkaan sitte tänään purtiin kiinni ja kovaa, yritettiin kaikilla mahollisilla keinoilla saada sitä hyväks ja lopulta se onnistuki pari ihan tosi lyhyttä pätkää, nytpä sitte tiiän (tai pitäs tietää) mistä naruista siellä pitää vedellä, jee! Nyt kun vaan saisin joka kerta potkastuu itteni oikeesti tekemään töitä ton laukan eteen ni hyvä tulis.












Ratsastuksen jälkee mentii vielä pellolle ottamaan jotain auringonlaskukuvia, tuitui poni oli iha väsy eikä jaksanut oikee poseerata, mutta kylhä noi muutamat kuvat aika hyvin onnistu!






Tänään tuuppailtiin taas piuhojen kera ja kyllähän ne vähän autto, itte lopetin kädellä räpeltämisen ja ratsastin reilusti jalalla. Tehtiin vähän pidennyksiä ravissa ja tuntu et poni ois pidentäny aika hyvinki! Tehtiin myös pysähdyksiä ja siirtymisiä ja nekin onnistu iha okei, laukkaa sain silleen jotenkuten järkeväks, muttei se hyvää vieläkään ollut. Pieniä askelia, mutta kun aina tuntuu että kun pieni askel mennään eteenpäin niin seuraavalla kerralla otetaan harppaus taakseppäin ton laukan suhteen.

Uusin nyt ulkoasun kun Eerika teki mulle uuden bannerin, niin alan sitten järjestään tätä sen mukaan ja alan uusia noita sivuja myös heti kun ehdin, että varmaan pitäis seuraavaan postaukseen mennessä olla valmista!

T&M